10 viikkoa täynnä

Noin. Kymmenen viikkoa tuli täyteen työssäoppimista. Esitelläänpä tähän loppuun omat suosikkikuvani tältä ajalta. Tämä jää tämän blogin osalta viimeiseksi merkinnäksi, jatkossa bloggaustani voi seurata tästä.

Loppukiri

Tämän päivä on loppusuoralla, samoin koko tämä työssäoppimisjakso. Kolme päivää jäljellä ja sitten on edessä paluu kouluun. Haikeat fiilikset. En ole melkein kymmenen vuotta kestäneen työelämäjaksoni aikana ollut lähellekkään näin mukavassa työpaikassa.

Olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja saanut aikaan myös sitä aiemmin kiroamaani verkostoitumista. Toivottavasti pystyn hyödyntämään näitä myös tulevaisuudessa ja miksei myös toisin päin, mielelläni autan apua pyytävää.

Mielenkiintoisista ihmisistä mielenkiintoisin oli kyllä ehdottomasti Leif Segerstam. Kakkossija menee Michael Monroelle ja kolmantena tanssiva tähti Jarppi.

Suosittelen nuoremmille media-assareille, jotka miettivät työssäoppimispaikkaa, ehdottomasti lehtipuolelle hakemista. Studioissa on oma viehätyksensä, mutta ainakin mitä olen omien luokkatovereideni kanssa keskustellut, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta positiivisimmat kokemukset ovat tulleet lehtikuvia ottaessa.

Jarppi Flow-tilassa

Klassinen kadota peukalo -temppu

Loppuviikolla vielä pläjäytän omat suosikkikuvat tältä jaksolta esille.

O

Näytön paikka ja sitä sun tätä

Tämän blogin oli alunperin tarkoitus toimia "työssäoppimisajan päiväkirjana", jotta opettajani pystyy seuraamaan tekemisiäni ja aikaansaannoksiani. No, parin mutkan kautta tästä tuli sittenkin julkista materiaa. Blogin julkinen olomuoto on toisaalta antanut työssäoppimisestakin enemmän. Olen oppinut luottamaan omaan tekemiseeni ja sitä kautta uskaltanut kokeilla erilaisia lähestymistapoja kuvattavaan kohteeseen. Toki tässäkin kohtaa olen vielä täysi noviisi ja oikeastaan vain taivas on rajana valokuvaajalle. Kehittyä voi loputtomiin ja kehitys pysähtyy ainoastaan tyytyväisyyteen.

Seuraavat kuvat ovat osa ammattiosaamisen näyttöäni. Aiheena Ruma Turku.

Tatuoitavaksi neljän vuoden päästä

Kävimme harjoittelijakollegani Juhanin kera tänään Invidual Inkissä tekemässä henkilökuvaa Lasse Sjöroosista. En ollut ikinä ennen tavannut tyyppiä, mutta juttua toki olin kuullut. Mies on oman alansa messias ja sen hän tietää itsekin. Älkää ymmärtäkö väärin, ei hän ollut alkuunkaan ylimielinen. Päin vastoin, rauhallinen ja oman arvonsa tiedostava herrasmies, joka kaipaa aikaa "lainsuojattomana". Nykyinen tatuointikulttuuri on vienyt kilpailua uudelle tasolle, mutta se ei näy Individualin jonoissa. Jos ylipäätään tänä vuonna aikoja jaetaan, saattaa huonolla tuurilla saada tatuointiajan vuodelle 2016. Siihen on aika pitkä aika.

Kaunis nainen kauniissa ilmassa. Kevät on melkein saavuttanut Turun.

Työpaikkakiusausta lounaaksi

Muusikkopojut.

Ketsuppi ja E-koodit.

Lounaaksi työpaikkakiusausta.

Hitto, paras salaattiannos jonka olen syönyt.

...johtui siitä, että sain väsätä sen omin pikku kätösin tämän pöydän antimista.

Top Chef.

Top Chef again.

Mitäpä olisi kuvablogin päivitys ilman kaunista naista? Teeskentelyä.

Vapauduin vankilasta

Viime viikon pysäyttävin hetki oli vierailu Saramäen vankilassa. Hitto miten inhottava paikka. Ensinnäkin turvatoimet tietysti mittavat, vaikka naispuolinen toimittajamme salakuljettikin kaarituelliset rintaliivinsä muurien sisäpuolelle annettujen ohjeiden vastaisesti. Onneksi kukaan ei näihin käynyt kuitenkaan käsiksi ja vältyttiin vaaratilanteilta.

Vierailumme kohdistui naisten osastolle. Saimme haastateltavaksemme kolme vapaaehtoista vankia. Kaikilla oli eri tarina kerrottavanaan. Yksi pääsi avovankilaan haastattelua seuranneena päivänä, toisella oli vajaa vuosi jäljellä. Kolmannella oli vielä yli neljä vuotta istumista jäljellä tuomiostaan. Tuomiosta, jonka ymmärsin rivien välistä tulleen siitä kaikkein vakavimmasta rikoksesta. Nielaisin.

Ehkä hämmentävintä oli se sympatia, jota aloin tuntea näitä naisia kohtaan. Jopa tämä pitkämatkalainen herätti sääliä sisälläni. Unohdin, että hänelläkin on syy olla nimenomaan siellä, kiven sisässä.

Ikkunasta katsottuna vapaus ei näytä kovin houkuttelevalta.

No, lopulta yllättävän viihtyisiä nämä sellitkin. Oma vessa ja kaikki.

Kiireen tuolta puolen. Käsitöille riittää aikaa myös naisten osastolla.

Osku

Mount Hirvensalo

Eilen pääsimme harjoittelijakollega Juhanin kanssa tutustumaan soveltavaan alppihiihtoon, joka sopii mainiosti kehitys/liikuntavammaisille. Toki sopi myös minulle ja Juhanille, tosin taisimme olla ainoat jotka jännittivät tuota laskua. Hieno työpäivä, aurinkoa, mäenlaskua ja reippaita ja nauravia lapsosia.

Tässä muutama maistiainen.

Vauhdikasta puuhaa.

Halukkaat aikuisetkin pääsivät kokemaan vauhdin hurmaa.

Juhani ei myöntänyt jännittävänsä, mutta keltainen lumi kielii jostain aivan muusta.

Itse en ollut innoissani köyttämisestä tähän jakkaraan.

Poistuminen 30 metriä.

Tästä se sitten alkoi.

Kurvit olivat melko jyrkkiä, kelkkaa joutui kallistamaan oikein tosissaan.

Vauhtia noin 125km/h ja jarruna välinevuokraamon seinä.

                                   

Loppuun vielä pari kuvaa ilmeikkäästä Juhanista. Elonkerjuun seuraava solisti?